Kablin luontokeskus

Pärnun maakunta, Pärnumaan retkeilyalue
Luontokeskus sijaitsee Riianlahden rannalla merenläheisessä männikössä. Rannikkomeri, rantaniityt, vaihtelevat metsät, katsetta vangitsevat rämealueet ja useat luonnonkauniit paikat kertovat parhaiten lähiympäristön arvoista. Keskuksen lähellä on Priivitsan nuotiopaikka, jossa voit tehdä nuotion ja telttailla. Samoin on mahdollisuus lähteä vaeltamaan Kablin luontopolulla. Retkeilystä kiinnostuneille vierailijoillemme jaamme tietoa RMK:n retkeilyreiteistä ja
vaellusmahdollisuuksista lähiseuduilla ja muuallakin.
Keskuksesta voi ostaa RMK:n matkamuistoja. Jaetaan myös tietoa lähialueen majoitus- ja ruokailupaikoista.
Yritykset ovat tervetulleita luontokeskukseen järjestämään seminaareja ja koulutuspäiviä, haluttaessa voi myös tilata keskuksesta sopivan luonto-ohjelman.
Järjestetään eriaiheisia luontokasvatusohjelmia sekä lapsille että aikuisille.
Syksyn muuttoliikkeen aikana on harvinainen tilaisuus seurata lintujen rengastuksen prosessia ja osallistuakin siihen sekä saada enemmän tietoa lintujen muutosta. Lintujen muuttoliikkeen lisäksi voi kuulla mielenkiintoisia faktoja myös lepakkojen ja sudenkorentojen vaelluksesta.
Tutustu tarkemmin keskuksemme ohjelmiin ja tapahtumiin!
HUOM! Luontokeskuksen piha-alueella ei saa telttailla! Pyydämme käyttämään siihen tarkoitukseen Priivitsan nuotiopaikkaa!
PuhelinKüllike Sisask, tietojohtaja
+372 5302 0833, +372 505 8242
Sähköpostiosioite info.kabli@rmk.ee
Aukioloajat
01.09- 31.05 Ma-Pe 10.00-16.00
01.06 - 31.08 Ma-Su 10.00-18.00
paitsi yleisinä vapaapäivinä
Kohteen tyyppiLuontokeskus
PysäköintiPysäköintipaikka 10 autolle
Varustus
  • tiedotusmateriaalit ja info Pärnun maakunnassa olevista ja muista RMK:n retkeilyalueista (RMK:n retkeilyalueiden, suojelualueiden ja vaellusreittien revittävät kartat ovat maksullisia, hinta 0,10 € / kpl).
  • on mahdollista tutustua näyttelyyn ja tietokokoelmiin sekä katsella luontoelokuvia
  • kävijöiden käytössä ovat aluetta esittelevä pysyvä näyttely, interaktiivinen lintu-aiheinen opetusväline, luonto- ja metsänaiheiset elokuvat, kirjat, CD- ja DVD-levyt, eri tietokokoelmat
Telttailumahdollisuus Luontokeskuksen piha-alueella on telttailu kielletty, lähin telttailumahdollisuus on Priivitsan nuotiopaikan luona.
Nuotiopaikka Katettu nuotiopaikka grilliritilöineen
Liikuntarajoitteisille Luontokeskukseen pääsee luiskaa pitkin, ensimmäisessä kerroksessa voi liikkua pyörätuolilla, inva-WC.
Vesi Juomavesihana on keskuksen pihalla (talvella ei ole käytössä)
Retket Kabli looduse õpperada ja RMK matkatee Kopra - Ikla lõigul.
Jätteiden lajittelumahdollisuus on
NähtävyydetKablin luontokeskus sijaitsee lähellä merta olevassa männikössä Riianlahden rannalla. Keskuksen luota alkaa Kablin luontopolku, jonka varrella on myös Priivitsan nuotiopaikka. Kablin kylä on kuuluisa vahvojen kapteenien ja laivanvarustajien puolesta ja sitä todistavat kyläaukiolle laitetut muistolaatat sekä Kaja-jaala, joka on pystytetty siitä rannasta vesille lasketun ensimmäisen pitkän matkan purjeveneen 150-vuotispäiväksi.
LisätietojaKortilla maksamisen mahdollisuus.
Luontokeskuksen pysyvä näyttely esittelee Pärnun maakunnan eteläosaa, Pohjois-Liivinmaan ainutlaatuista ja kaunista luontoa: metsiä, rämeitä, rannikkoniittyjä, lintujen muuttoa ja metsänhoitoa. Näyttely koostuu valokuvapaneeleista, pyörivistä sylintereistä ja liikuteltavista prismoista, joilla olevilla luontokuvilla on oma tarinansa kerrottavana, ja niihin liittyy ääni- ja videoteknisiä ratkaisuja luonnon äänineen.
Kablin lintuaapinen on interaktiivinen sovellus kosketusnäytöllä, jonka avulla voi tutustua 60 erilaiseen lintuun, kokeilla palapelin kokoamista sekä lintujen nimien arvaamista sanapelissä.
SijaintiKablin, Häädemeesten kunta, Pärnun maakunta
SaapumisohjeetAja pitkin vanhaa Pärnu-Riika maantietä Kablin suuntaan. Priivitsan puron ylittämisen jälkeen käänny Orajõen metsäpiirin bussipysäkin luota oikealle (kyltti "Kabli külastuskeskus").
KoordinaatitLong-Lat WGS 84
Leveysaste: 58.019223
Pituusaste: 24.450443
L-EST 97 x: 6430965.3 y: 526624.4