Rõugen muinaislaakson retkeilyreitti (10 km)

Võrun maakunta, Haanjan luonnonpuisto
  • Huomio! Rõugen Suurjärven ja Rõugen Tõugjärven välillä on retkeilyreitin kulku muuttunut. Uusi reitin merkintä alkaa asfalttitielle tullessa Rõugen taajamalta – pitää lähteä maantietä pitkin oikealle Võrun suuntaan, kunnes noin 500 m päästä ohjaa kyltti vasemmalle (samalla kääntyy myös „Eha talun“ suuntaan), sitten pitää mennä suoraan kunnes noin 400 m päässä pitää jatkaa polkua pitkin oikealle mäkeen sekä 300 m päästä taas alas muinaislaakson pohjaan, metsän halki Tõugjärven viereen. Vältä kulkemista Möldren kylän Ratasjärven tilan pihan kautta, kuten kuljettiin aikaisemmin! Uutta reittiä voi seurata RMK:n sovelluksessa ja retkeilyreitin nettisivuilla kuvatiedostona.
  • Osa reitistä kulkee yksityistilojen läpi, jossa on koiria (joskus myös vapaana).
Edestakainen (yksi suunta 10 km, yhteensä 20 km) reitti laskeutuu keinun luota Rõugen muinaislaaksoon, ohittaa pienen lammen ja kulkee lähteidenrikasta laaksonrinnettä pitkin. Liinjärven rannalla on kaksi vesipukkia. Vesipukki on „ikiliikkujapumppu", joka käyttää vain vesienergiaa ja pystyy pumppaamaan vettä kymmenien metrien korkeuteen. Reitti kulkee jatkossa kylätietä pitkin Liinjärven ja Valgjärven välillä ja tarjoaa näkymiä Ööbikuorgin (Satakielilaakson) ja Linnamäen suuntaan. Sitten jatkaa reitti Rõugen Suurjärven – Viron syvimmän järven lounaisrantaa pitkin sekä kulkee eteenpäin järviketjun (Ratasjärvi, Tõugjärvi, Kahrilan järvi) kautta Hinnin kanjoniin saakka. Tämä reitin osa voi paikoin olla kapea ja vaikeasti kuljettava.
Puhelin+372 501 9564
Sähköpostiosioite info.pahni@rmk.ee
Kohteen tyyppiRetkeilyreitti
PysäköintiPysäköintipaikka on sekä Ööbikuorgin vierailukeskuksen luona että Rõugen Suurjärven rannalla, pysäköintitasku on Hinnin kanjonin luona.
VarustusVaellusta voi aloittaa sekä Ööbikuorgin keskuksen että Hinnin kanjoni (BL: 57.765341,  26.880055) luota. Reitti on merkitty puisine suuntakyltteineen, siellä on suuntakylttejä ja osittain lautapolku. Reitin varrella on katselutasanne, suojakatos ja pöytä-penkit, kuivakäymälä Hinnin kanjonin pysäköintitaskun luona ja WC Rõugen Ööbikuorgin vierailukeskuksessa.
Retket On
NähtävyydetSeitsemän Rõugen järveä, Rõugen muinaislaakso, Ööbikuorg (Satakielilaakso), vesipukki, Hinnin kanjoni
Marjat-sienetMarjad-Seened
LisätietojaEnnen kun menet luontoon, tutustu seuraaviin ohjeisiin: jokamiehenoikeuden periaatteet, miten tulee käyttäytyä luonnossa ja roskaton luonto
RajoituksetReitti sijaitsee Haanjan luonnonpuistossa. Tarvitessasi pyydä lisätietoa ympäristövirastosta (+372 662 5999, info@keskkonnaamet.ee).
SijaintiRõugen kunta, Võrun maakunta
Saapumisohjeet Aja Võrusta Valgan suuntaan (tie nro 67) ja käänny Rõugen suuntaan. Ennen Rõugeen tulemista käänny vasemmalle (suuntakyltti „Rõuge Suurjärve külalistemaja 1,5 km“) ja jatka suoraan, kunnes tulet risteykseen, jossa tien toisella puolella on punainen tiilirakennus (koulutalo) ja oikealla Rõugen koulun bussipysäkki. Risteyksestä käänny vasemmalle ja heti koulun ohittamisen jälkeen oikealle (suuntakyltit „Ööbikuorg 0,6 km“, „Plaani 11 km“, „Haanja 8 km“). Vasemmalle jää Haanjan luonnonpuiston rajamerkki ja hautausmaa. Jatka suoraan (ajotien reunassa on valaistu kevyen liikenteen tie). Kun kevyen liikenteen tie päättyy, on oikealla Rõugen Ööbikuorgin keskus ja pysäköintialue. Ööbikuorgin keskuksen luona on ohjekyltit ja paikkakuntaa esittelevät infotaulut.
KoordinaatitLong-Lat WGS 84
Leveysaste: 57.72783
Pituusaste: 26.93450
L-EST 97 x: 6402243.7 y: 674799.9