RMK:n retkeilyreitti Oandu-Aegviidu-Iklan / Oandu - Kalmeoja (40 km)
Länsi-Virun, Lahemaan kansallispuisto
- RETKEILYREITIN JAKSO NÕMMEVESKIN NUOTIOPAIKAN JA VÕSUN TELTTAILUALUEEN VÄLILLÄ ON MUUTTUNUT! UUSITTU OSA KULKEE VÕSUN TAAJAMAN HALKI JA TULEE VÕSUN TELTTAILUALUEEN LUO POHJOISSUUNNASTA.
- Seuraa retkeilyreitillä kulkiessasi värimerkintöjä ja suuntakylttejä!
- Polkupyörällä kulkevien retkeilijöiden pitää Nõmmeveskin-Liiapeksin osuudella kulkea merkittyä metsätietä pitkin Virun rämeen ympäri Narvan maantiehen saakka.
- Lautapolulla on pyöräily kielletty!
Lahemaan halki kulkeva retkeilyreitin osuus osuu yhteen Kõrven reitin kanssa ja johtaa Lahemaan kansallispuiston halki koillisesta lounaaseen.
Reittiosuus kulkee alussa entisen Oandun-Koljakun luontoreservaatin koskemattomien metsien halki johtavaa muinaista Seljakun tietä pitkin ja jatkaa Lemuseljan-Võhman mäntymetsien välillä Võhman kylään saakka. Tandemäen, Võhman ja Uuskülan alvarien maisemat ovat kehittyneet vuosituhansien aikana ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen tuloksena. Tämä alue oli pysyvästi asuttu jo neljä-viisituhatta vuotta sitten. Esivanhempiemme elämän ja toiminnan vaiheista kertovat niillä maisemilla säilyneet kiviaidat ja peltopenkereet, hautauspaikat sekä entisille pelloille ja laitumille kasvaneet katajikot. Perintömaisemien välistä tulee vaellusreitti Lahemaan jokien alueeseen, jossa Loobun joki Joaveskin luona ja Valgejoki Nõmmeveskillä laskeutuvat putouksina kalkkikivipenkereiltä alas. Jatkossa ylittää reitti syvässä laaksossa virtaavan Pärlijoen. Kalmeojan läheltä vie lautapolku yli maalauksellisen Virun rämeen, jossa on runsaasti hetteitä.
Loksan risteyksen luona on retkeilijän ylitettävä Narvan maantie ja jatkettava kulkemista Kõrvemaan metsissä.

Puhelin |
+372 676 7010 +372 329 5555 |
Sähköpostiosioite |
info.oandu@rmk.ee
info.lahemaa@rmk.ee |
Kohteen tyyppi | Retkeilyreitti |
Pysäköinti | Paras vaihtoehto pitkäaikaispysäköintiin on Oandun luontokeskuksen luona, jossa on pysäköintialue 10:lle autolle tai 2:lle bussille. Võsun telttailualueen luona on pysäköintipaikka 5:lle autolle, Nõmmeveskilla Kuusalun kunnan pysäköintialueella 25:lle autolle tai 5:lle bussille ja Kalmeojan nuotiopaikan pysäköintialueella 10:lle autolle. |
Varustus | Reitti on merkitty kylteillä, puissa olevilla valko-puna-valkoisilla värimerkeillä ja kilometripylväillä. |
Telttailumahdollisuus |
Reitin varrella ovat nuotio- ja telttailupaikat: |
Vesi |
Oandulla saa vettä luontokeskuksen luona olevasta kaivosta. Võsun telttailualueella voi käyttövettä ottaa Võsun joesta ja juomavettä tien toisella puolella olevasta kaivosta. Nõmmeveskin nuotiopaikalla on mahdollisuus ottaa käyttövettä Valgejoesta. Lähde on parikymmenen metrin päässä Nõmmeveskin putouksesta alavirtaan, putki tulee länsirannalle. Kalmeojan nuotiopaikalla voi käyttää Virun rämeen hetteiden vettä. |
Nähtävyydet | Oandun luontokeskus, Tandemäen hautauspaikat, Joaveskin vesiputous, Nõmmeveskin vesiputous, Vasaristin vesiputous, Pärlijoen laakso. |
Lisätietoja |
Ennen kun menet luontoon, tutustu seuraaviin ohjeisiin: jokamiehenoikeuden periaatteet, miten tulee käyttäytyä luonnossa ja roskaton luonto |
Rajoitukset |
Sijatsee Lahemaan kansallispuistossa. Tarvitessasi pyydä lisätietoa ympäristövirastosta, info@keskkonnaamet.ee +372 662 5999 Paikoin kulkee reitti kylä- ja metsäteitä pitkin ja viljelysmaiden läpi – pyydämme vaeltajia kulkemaan siellä paikallisia asukkaita häiritsemättä. |
Sijainti | Haljalan kunta, Länsi-Virun Kuusalun kunta, Harjun maakunta |
Saapumisohjeet | Tallinna-Narva maantien ( tie nro E20) 73:nnen kilometrin kohdalta käänny Võsun, Palmsen suuntaan Viitna-Koljaku maantielle ja aja 6,5 km Palmsen kylään saakka, josta käänny oikealle (kyltti „Sagadi 6 km“). Aja Palmse-Sagadi tietä pitkin, ylitä Rakvere-Haljala maantie (kyltti „Sagadi mõis 2,5 km“) ja jatka Sagadin kartanoon saakka. Sieltä käänny vasemmalle (kyltti „Altja kaluriküla 5 km“), aja Sagadi-Altja tietä pitkin 3 km ja ohita RMK:n Oandun telttailualue. 150 m päässä on tien varrella taulu "Oandu looduskeskus", jonka luota kääntyy tie oikealle. Pysäköintialue infotauluineen on vasemmalla puolella tien varrella. |
Kaardi alla laadimiseks kliki sellel, see avaneb uues aknas suuremana kust saate selle hiire paremkliki abil alla laadida.
Tärkeät aineistot:
Reittihaaran kartta Google Mapsissa