RMK:n retkeilyreitti Oandu-Aegviidu-Iklan / Kellissaare - Hüpassaare (28 km)

Järvan maakunta, Sakalan retkeilyalue
Reittiosuus, joka kulkee Kellissaaren nuotiopaikalta Hüpassaareen saakka, on noin 27 kilometriä pitkä. Kellissaaren nuotiopaikalla voivat vaeltajat pitää pidemmänkin tauon, telttailla ja uida. Ensimmäinen tärkeämpi nähtävyys reitin varrella on C.R. Jakobsonin perheen hautausmaa (4,5 km:n päässä) ja Kurgjan maatilamuseo (noin 6 km:n päässä). Kurgjalla voi tutustua museoon ja sen riihituvassa voi syödä aterian. Kellissaaresta Kurgjalle johtavan reittijakson ensimmäiset 2-3 km kulkevat metsätiellä, jolla on melko jyrkkiä ylä- ja alamäkiä ja siellä joutuvat aloittelijat taluttamaan pyörää vieressään. Mäkisen metsätien jälkeen voi seuraavat kolme kilometriä kulkea nopeaa vauhtia maantietä pitkin maatilamuseoon saakka. Museovierailun jälkeen odottaa rauhallinen metsän välissä kulkeva Sakalan tien vaellusreitti (12,2 km). Sillä voi kulkea kävellen tai pyörällä. Moottoriajoneuvolla on reitillä kulkeminen kielletty. Ensimmäinen mahdollinen pysähtymisen paikka on Saeveskin autiotupa (4 km:n päässä Kurgjalta), jossa voi sekä yöpyä että pitää piknikin. Jos aikaa on riittävästi ja käveleminen ei ole kyllästyttänyt, niin voi kulkea Saarjoen rantaa pitkin kiemurtelevaa 8,2 km luontopolkua pitkin. Myös seuraavat nuotiopakat Kabelimäella (Saeveskin autiotuvan luota 0,5 km) ja Luitessa (Saeveskin autiotuvan luota 7 km), tarjoavat retkeilijälle mahdollisuuden levähtää ja telttailla. Sakalan tien retkeilyreitin päätteeksi tullaan Vanaõuen lomakeskukseen, jossa ennakkotilauksesta voi maistella herkullista lammaspaistia. Sen jälkeen kulkee reittiosuus pitkin metsäteitä, ohittaa Lepakosen siirtolohkareen ja ylittää Navestin joen. Jälleen suosittelemme liikkumaan kävellen tai pyöräillen. Sitten tulee reitti Soomaan kansallispuiston „portille“ – Hüpassaaren nuotiopaikalle (Saeveskin autiotuvan luota noin 17 km, Sakalan tien loppupisteestä 9 km), ja reitin yhden tärkeämmän kulttuurikohteen – säveltäjä Mart Saarin talomuseon luo. Nuotiopaikalla on mahdollista telttailla ja lisäksi voi kävellä Hüpassaaren rämeen 4,4 km luontopolkua pitkin. Jos halutaan tutustua museoon, niin suosittelemme etukäteen ottamaan Viljandin museon sivustolta selvää Mart Saarin talomuseon aukioloajoista.
Puhelin +372 526 1924
Sähköpostiosioiteinfo.soomaa@rmk.ee
Kohteen tyyppiRetkeilyreitti
PysäköintiKulkuvälineen voi pysäköidä monelle reitin varrella olevalle pysäköintipaikalle. Pienemmät pysäköintipaikat ovat Kellissaaressa, Saeveskillä ja Luitella. Isomman porukan autot voi jättää Hüpassaaren ja Kurgjan pysäköintipaikalle ja omistajan suostumuksella myös Vanaõuen lomakeskuksen luo.
Varustus
Telttailumahdollisuus on
Katettu tulisija on
Nuotiopaikka on
Retket on
Yöpymismahdollisuus on
NähtävyydetReitin varrella kannattaa tutustua C. R. Jakobsonin maatilamuseoon ja Mart Saarin kotimuseoon.
LisätietojaEnnen kun menet luontoon, tutustu seuraaviin ohjeisiin: jokamiehenoikeuden periaatteet, miten tulee käyttäytyä luonnossa ja roskaton luonto
SijaintiRetkeilyreitin tämä osuus kulkee kolmen maakunnan – Pärnun, Järvan ja Viljandin maakunnan alueella. Kellissaaren, Kurgjan ja Sakalan tien vaellusreitin alkupisteet ovat Vändran kunnassa. Saeveski ja Kabelimäe ovat Järvan maakunnassa Türin kunnassa. Luiten ja Hüpassaaren nuotiopaikat ovat Viljandin maakunnassa.
Saapumisohjeet

Retkeilyreitille voi lähteä C. R. Jakobsonin maatilamuseon luota Kurgjalta. Aja Vändra-Paide maantietä pitkin ja käänny 13,5:nnen km kohdalta oikealle ja jatka 3,1 km. Samoin voit Kurgjalle lähteä Sakalan tien Viljandin puoleisesta päästä, Vanaõuen lomakeskuksen luota, joka on Suure-Jaani- Vändra maantien 16,8:nnen km kohdalla.